Tuntematon sotilas

- ENSI-ILTA: 27.10.2017 - SF Studios

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on Väinö Linnan klassikkoromaaniin perustuva kuvaus jalkaväkiosaston yli kolmivuotiseksi venyvästä sotatiestä Suomen jatkosodassa. Elokuva kertoo Rokan, Kariluodon, Koskelan, Hietasen ja heidän taistelutovereidensa tarinan – miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa niin yksittäisen sotilaan kuin kotirintamalle jääneidenkin elämän ja jättää jälkensä koko kansakuntaan. 

Tuntematon sotilas -elokuvan pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen). Muissa rooleissa nähdään lukuisia sekä entuudestaan tuttuja että suurelle yleisölle uusia nimiä, esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti RistinenPaula VesalaArttu Kapulainen, Joonas SaartamoAndrei AlénMarketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya. Elokuvan käsikirjoitus (Louhimies ja Jari Olavi Rantala) pohjautuu Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen.

Ohjaus: Aku Louhimies

Pääosissa: Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen, Aku Hirviniemi, Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen, Diana Pozharskaya, Jarkko Lahti, Severi Saarinen, Eino Heiskanen, Max Ovaska, Kimi Vilkkula, Akseli Kouki, Eemeli Louhimies, Elias Gould, Hemmo Karja, Annika Stenvall

Kesto: 180 min.
Ikäraja: 16

NYT ELOKUVATEATTEREISSA